Summary

Yhteenveto

Asiakkaan tulee lukea kaikki ehdot, mutta tässä on lyhyt yhteenveto joistakin tärkeimmistä kohdista ohjeeksi - kaikki ehdot ovat silti voimassa.

  • Pelit yleensä julkaistaan kehityksen aikana, joten niissä on virheitä.
  • Asiakas ei saa jakaa pelejä tai pelien tai pelitiedostojen muunnoksia.
  • Asiakas saa kehittää työkaluja, laajennuksia ja palveluita, kunhan ne eivät vaikuta virallisilta tai Mojangin hyväksymiltä esimerkiksi käyttämällä Mojangin logoja. Asiakas ei saa hankkia kaupallista hyötyä mistään Mojangin tekemästä ilman Mojangin lupaa.
  • Mojang pyrkii olemaan avoin, rehellinen ja luottavainen ja toivoo, että asiakas kohtelee sitä samoin.

Kussakin Mojangin pelissä on omat käyttöoikeusehtonsa, jotka kertovat, miten pelejä saa käyttää. Asiakkaan tulee lukea, tulostaa ja tallentaa nämä ehdot omia tietojaan varten, koska Mojang ei tallenna kopiota asiakkaan puolesta.

Johdanto

Nämä ehdot ovat laillinen sopimus asiakkaan ja Mojang AB:n välillä. Näissä ehdoissa on mojang.com-sivuston käyttöehdot )("tilin ehdot"), Mojangin tuotemerkin ja resurssien käyttöohjeet sekä Mojangin tietosuojakäytäntö. Hyväksymällä nämä ehdot asiakas hyväksyy myös kaikki näiden neljän asiakirjan osat, joten ne tulee lukea huolellisesti. Jos asiakas ostaa, lataa, käyttää tai pelaa mitään Mojangin peliä, hänen tulee noudattaa kyseisen pelin käyttöoikeussopimusta. Jos asiakas on nuori eikä ymmärrä näitä ehtoja kunnolla, hänen tulee pyytää aikuisen, kuten vanhemman tai huoltajan, apua. Asiakkaan tulee tarkistaa tämä ja Mojangin sivusto aika ajoin, koska Mojang voi antaa ilmoituksia ja päivittää näitä ehtoja, jotka astuvat voimaan, kun asiakas käyttää sivustoa tai tiliään.

Lue liittyvät asiakirjat:

MOJANG-TILIN EHDOT

Nämä tilin ehdot kattavat tavat, joilla sivustomme mojang.com ja minecraft.net (Mojangin "sivusto") toimitetaan asiakkaalle ja joilla asiakas saa käyttää niitä kirjautuessaan sisään käyttäen Mojang-tiliä. On huomattava, että osa pelaajista käyttää mojang.com- ja minecraft.net-sivustoja Microsoft-tiliä käyttäen. Microsoft-tilin käyttöehdot ovat nähtävissä täällä. Joissain maissa voi olla rajoitettu sitä, kenelle ja miten Microsoft-tili voi sallia Xbox Live -profiilin. Mojangille on tärkeää, että kaikki yhteisön jäsenet voivat nauttia Mojangin sivuston käyttämisestä, joten nämä tilin ehdot on luotu määrittämään joitakin perussääntöjä. Mojang haluaa myös varmistaa, ettei kukaan käytä Mojangin sivustoa tavalla, joka voisi haitallisesti vaikuttaa Mojangin peleihin tai tuotemerkkiin.

Vierailemalla Mojangin sivustossa asiakas hyväksyy nämä tilin ehdot, mikä muodostaa laillisen sopimuksen kummankin osapuolen välille. Jos asiakas ei hyväksy näitä tilin ehtoja, hänen tulee lopettaa sivuston käyttäminen.

REKISTERÖINTI, TILI JA SALASANA

Asiakkaan Mojang- tai Microsoft-tilin rekisteröinnin yhteydessä antamien tietojen tulee olla oikeita. Asiakas voi muuttaa rekisteröintitietojaan, jos ne vanhentuvat. Jos asiakas tarkoituksella kertoo Mojangille jotain, joka ei ole totta, Mojang voi irtisanoa tai jäädyttää asiakkaan Mojang-tilin tai Minecraft.net-sivuston tai kaikkien Mojang-pelinimikkeiden käyttöoikeuden asiakkaan Microsoft-tilin kautta.

Asiakkaan on ehkä rekisteröidyttävä Mojangiin voidakseen käyttää kaikkia Mojangin sivuston osia. Asiakkaan Mojang-tiliä varten luoma käyttäjätunnus ja salasana sekä tiliä käyttäen tapahtuvat toimet ovat asiakkaan vastuulla, joten asiakkaan tulee suojata ne ja muistaa, ettei Mojangin henkilöstö koskaan pyydä luovuttamaan asiakkaan salasanaa. Asiakkaan tulee vaihtaa salasana, jos hän epäilee, että joku valtuuttamaton henkilö tietää, mikä se on. Asiakkaan tulee huomata, ettei Mojang ole vastuussa, jos joku käyttää asiakkaan salasanaa tehden Mojangin sivustossa jotain, josta asiakas ei pidä tai joka aiheuttaa asiakkaalle haittaa.

Voit hallita Microsoft-tiliäsi ja tehdä siihen muutoksia täällä.

KÄYTTÖOIKEUDET JA IMMATERIAALIOIKEUDET

Asiakas saa käyttää Mojangin sivustoa vapaasti, kunhan hän noudattaa näitä tilin ehtoja. Asiakas saa käyttää tätä sivustoa ja sen sisältöä vain henkilökohtaiseen käyttöönsä. Asiakkaan lupa käyttää tätä sivustoa on asiakkaan henkilökohtainen, joten asiakas ei voi sitä myöntää kenellekään muulle.

Asiakkaan tulee muistaa, että Mojang edelleen omistaa sivuston ja sen sisällön mutta myöntää asiakkaalle luvan käyttää sitä. Mojang haluaa, että asiakas nauttii Mojangin sivuston käyttämisestä, mutta voi halutessaan poistaa asiakkaan luvan käyttää Mojangin sivustoa koska tahansa, jos se on tarpeen.

Jos asiakas haluaa ilmoittaa Mojangille uskovansa, että joku rikkoo asiakkaan immateriaalioikeuksia Mojangin sivustossa tai palveluissa, hänen tulee lähettää ilmoitus osoitteessa (www.microsoft.com/info/cpyrtInfrg.aspx). Mojang voi tarvittaessa irtisanoa toistuvasti rikkovien käyttäjien tilit. Mojang pidättää itsellään oikeuden poistaa minkä tahansa sisällön omasta päätöksestään.

RAJOITUKSET JA VELVOLLISUUDET

Asiakas ei saa hakkeroida sivustoa, purkaa sen koodia tai muuttaa sitä millään tavalla. Tämä sisältää koodin sekä sisällön ja tiedot. Asiakkaan tulee siis jättää se ennalleen. Asiakas ei myöskään saa luoda ohjelmistoa tai sisältöä, joka matkii Mojangin sivustoa tai tuotemerkkiä. Mojang ei halua kenenkään yhteisön jäsenen sekaantuvan siitä, mikä on virallinen sivusto ja mikä on sivusto, jota joku muu ylläpitää.

Asiakas ei saa käyttää Mojangin sivustoa tavalla, jota Mojang voi pitää loukkaavana, moraalittomana tai laittomana tai joka saa muiden ihmisten olon epämukavaksi. Mojang ei halua sivustoaan käytettävän tavalla, joka häiritsee ihmisiä.

Asiakas ei saa käyttää Mojangin sivustoa kaupallisiin tarkoituksiin, eikä asiakas saa yrittää ansaita Mojangin sivuston käytöllä.

FOORUMI JA VIESTINTÄ

Jos Mojang ylläpitää foorumia, se vain antaa yhteisön jäsenille paikan tuoda julki ajatuksiaan Mojangin sivustossa. Se ei tarkoita, että Mojang tukee kyseisiä ajatuksia tai on samaa mieltä niiden kanssa, eikä Mojangia voi pitää vastuussa siitä, mitä ihmiset julkaisevat Mojangin sivustossa.

Jos Mojang havaitsee julkaisin, joka on sen mielestä loukkaava, se voi poistaa sen, mutta Mojangin tehtävänä ei ole seuloa tai moderoida ihmisten tekemiä julkaisuja. Mojangin foorumeita ja julkaisuja koskevat asiat koskevat myös kaikkea, minkä avulla ihmiset voivat asettaa mitään muuta sisältöä, näkökulmia tai materiaalia Mojangin sivustoon tai lähettää sitä muille Mojangin sivuston kautta.

Jos asiakas aikoo julkaista jotain Mojangin sivustossa, se ei saa olla loukkaavaa tai laitonta, sen on oltava rehellistä ja sen on oltava asiakkaan itse luomaa. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä asioista, joita ei saa panna Mojangin sivustoon: julkaisut, joissa on rasistista tai homofobista kielenkäyttöä; kiusaavat julkaisut; julkaisut, jotka ovat loukkaavia tai vahingoittavat toisen ihmisen mainetta; julkaisut, joissa on pornoa, mainoksia tai jonkun muun luoma asia tai kuva, tai julkaisut, jotka imitoivat valvojaa tai jotka yrittävät petkuttaa ihmisiä tai käyttää heitä hyväksi.

Jos asiakas panee Mojangin sivustoon jotain, jonka oikeutta tehdä niin hänellä ei ole oikeutta, hän voi joutua vaikeuksiin, joten sitä ei saa tehdä. Asiakas hyväksyy sen, ettei mikään hänen julkaisemansa asia riko jonkun muun immateriaalioikeutta tai muita oikeuksia.

Jos asiakas julkaisee Mojangin sivustossa jotain sisältöä, hänen on annettava (ja julkaisemalla hän antaa) Mojangille oikeuden käyttää, kopioida, muokata, soveltaa, jakaa ja julkisesti esittää kyseisen sisällön sivustojensa ja peliensä osana. Tämä lupa on pysyvä, maailmanlaajuinen ja kumoamaton. Asiakas myös sallii Mojangin antaa muiden käyttää, kopioida, muokata, soveltaa, jakaa ja julkisesti esittää asiakkaan sisältöä. Asiakas ei luovu sisältönsä omistusoikeudesta, hän vain myöntää Mojangille ja muille käyttäjille luvan käyttää sitä. Mojangin voi esimerkiksi olla pakko kopioida, muotoilla uudelleen ja jakaa asiakkaan Mojangin sivustoon julkaisemaa sisältöä, jotta muut voivat lukea sitä. Jos asiakas ei halua antaa Mojangille tätä lupaa, hänen ei tule julkaista mitään sisältöä Mojangin sivustoon. Asiakkaan tulee harkita huolellisesti ennen minkään sisällön julkaisemista, koska sisältö asetetaan julkiseksi ja muut voivat jopa käyttää sitä tavalla, josta asiakas ei pidä.

Mojang pidättää itsellään oikeuden poistaa minkä tahansa sisällön omasta päätöksestään.

Asiakkaan tulee olla varovainen jutellessaan ihmisten kanssa Mojangin sivustossa tai sen kautta. Asiakas ja Mojang eivät voi olla varmoja siitä, että ihmisen sanomat asiat ovat totta tai että hän edes on se, joka väittää olevansa. Asiakkaan tulee aina harkita huolellisesti itseään koskevien tietojen antamista.

KORVAUSVELVOLLISUUS JA SOVELLETTAVA LAKI

Tämä tilin ehdot eivät vaikuta mihinkään lain myöntämiin oikeuksiin, joita asiakkaalla voi olla häntä sivuston osalta tai sivuston kautta ostettuja asioita koskevan lain nojalla. Asiakkaalla voi olla tiettyjä oikeuksia, joita asiakasta koskevan lain mukaan ei voi ohittaa. Mikään näiden tilin ehtojen kohta ei vaikuta kyseisiin laillisiin oikeuksiin, vaikka Mojang sanoisi jotain, joka vaikuttaa olevan ristiriidassa asiakkaan laillisten oikeuksien kanssa. Sitä "sovellettavan lain puitteissa" tarkoittaa.

SOVELLETTAVAN LAIN PUITTEISSA asiakkaan käyttäessä Mojangin sivustoa tai palveluita, hän käyttää niitä "sellaisenaan". Tämä tarkoittaa sitä, ettei Mojang lupaa mitään sivuston laatuun tai sen sisältöön liittyvää eikä lupaa, että Mojangin sivusto olisi keskeytymättä käytettävissä tai virheetön. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Mojang ole vastuussa mistään vahingoista, joita asiakas saattaa kärsiä Mojangin sivuston käytön seurauksena.

Asiakkaan asuinmaan lait koskevat näitä tilin ehtoja ja kaikkia riitoja, mukaan lukien niihin, Mojangin peliin tai Mojangin sivustoon liittyvät riidat, lain ristiriitaisuusperiaatteista riippumatta.

Jos Mojang on linkittänyt sivustonsa toiseen sivustoon, se ei tarkoita sitä, että Mojang olisi tarkistanut kyseisen sivuston. Se tarkoittaa vain sitä, että Mojangin mielestä se on mielenkiintoinen. Mojang ei ole vastuussa Mojangin sivustoon linkitetyistä sivustoista.

HANKINNAT

Asiakas voi hankkia Mojangin sivustossa pelejä sekä muita kolmannen osapuolen tuotteita. Tämän tekemiseksi Mojangin sivusto on integroitu kolmannen osapuolen palveluntarjoajien kanssa. Jos asiakas haluaa hankkia joitakin Mojangin sivustossa esitettyjä tuotteita, hänen on poistuttava Mojangin sivustosta ja tehtävä hankinta kolmannen osapuolen sivustossa. Näitä hankintoja koskevat kolmannen osapuolen palveluntarjoajien ehdot sekä nämä tilin ehdot. Mojang pyrkii varmistamaan, että Mojangin sivusto näyttää vain saatavilla olevia pelejä tai tuotteita, mutta Mojang ei tietenkään voi taata, että kaikki pelit ja tuotteet olisivat aina saatavilla.

HINTA JA MAKSU

Hinnoittelu ja maksutapa on määritetty Mojangin sivustossa, mutta Mojang voi muuttaa niitä ajoittain ja kieltäytyä mistä tahansa maksutavasta niin halutessaan. Mojang voi myös palauttaa maksun asiakkaalle tapahtumaa suorittamatta, jos maksettu tuote oli julkaistu tai hinnoiteltu erehdyksessä. Asiakkaan on aina maksettava sivustossa määritetyllä valuutalla, mutta luottokorttiyritys pystyy vaihtamaan rahat tarvittaessa. Luottokorttiyritys voi tehdä suojaustarkistuksia ja varmistaa, että asiakas on todellakin tilauksen tekijä.

PALAUTUKSET, HYVITYKSET JA PERUUTUS

Jos asiakas ei voi käyttää peliä tai tuotetta sen vuoksi, ettei se toimi, hänen tulee ilmoittaa asiasta Mojangille. Mojang pyrkii auttamaan asiakasta asiassa.

Pelin hankkiminen Mojangin sivuston kautta antaa asiakkaalle pelin käyttöoikeuden, joka alkaa pelin lataamisen alkaessa, minkä jälkeen asiakas ei enää voi peruuttaa pelin tilausta, ellei laki edellytä harkinta-aikaa. Näiden lakien puitteissa peli on digitaalista sisältä ja valitsemalla Osta asiakas nimenomaisesti suostuu siihen, että peli on asiakkaan saatavilla välittömästi, ja hyväksyy, että tämä poistaa harkinta-aikaoikeuden. Jos asiakas on ensin ladannut pelin pelatakseen sitä DEMO-tilassa ja myöhemmin hankkii käyttöoikeuskoodin, asiakkaan käyttöoikeus alkaa, kun hän lunastaa käyttöoikeuskoodin.

Asiakas tai Mojang voi peruuttaa asiakkaan Mojang-tilin koska tahansa tai estää asiakkaan pääsyn Minecraft.net-sivustoon, Mojang.com-sivustoon tai kaikkiin Mojang-pelinimikkeisiin Microsoft-tilin kautta. Kun asiakkaan tili irtisanotaan tai sille pääsy estetään, asiakkaan näiden tilin ehtojen mukaiset oikeudet päättyvät. Edellä olevat Rajoitukset ja velvollisuudet- sekä Korvausvelvollisuus-kohdat jäävät voimaan irtisanomisen jälkeenkin.

VIRHEET

Mojang tekee voitavansa varmistaakseen, että kaikki Mojangin sivustossa olevat tiedot ovat oikein. Niissä voi kuitenkin joskus olla virheitä. Mojang voi myös peruuttaa tai keskeyttää tapahtuman, jos ilmenee virhe.

KAMPANJAT

Mojang järjestää joskus kampanjoita. Jos näin tapahtuu, kampanjan pääsäännöt ovat alla. Tiettyyn kampanjaan voi liittyä muita sääntöjä, mutta Mojang kertoo niistä, kun se kertoo asiakkaalle kampanjasta.

Pääsäännöt ovat seuraavat:

  • Vain yhtä kampanjaa voi käyttää kerrallaan, eikä kampanjaa voi käyttää muun tarjouksen yhteydessä.
  • Alennukset ovat voimassa vain määritettyyn päivämäärään asti, ja ne koskevat vain sivustossa tehtyjä hankintoja.
  • Alennukset eivät ole hyvitettävissä.
  • Mojang voi muuttaa kampanjaa tai peruuttaa sen koska tahansa.

YLEISTÄ

Nämä tilin ehdot kuvaavat tietyt laillisen oikeudet. Asiakkaan valtion tai maan lait voivat myöntää asiakkaalle muita oikeuksia, kuten kuluttajasuojan, joita nämä tilin ehdot eivät voi muuttaa. Jos näin on, ne ovat voimassa lain sallimissa rajoissa. Mikään ei poista tai rajoita Mojangin korvausvelvollisuutta sen huolimattomuuden tai valheellisten väittämien aiheuttamasta kuolemasta tai vammasta.

Mojang voi ajoittain muuttaa näitä tilin ehtoja, jos sillä on syytä tehdä niin. Esimerkiksi peleissä, käytännöissä tai laillisissa velvoitteissa voi olla muutoksia. Mojang ilmoittaa asiakkaalle muutoksesta ennen sen voimaan astumista joko julkaisemalla ilmoituksen Mojangin sivustossa tai jollain muulla kohtuullisella tavalla. Jos asiakas käyttää sivustoa tai tiliään muutoksen jälkeen, tämä on osoitus muutosten hyväksymisestä. Jos asiakas ei suostu muutoksiin, hänen on lopetettava sivuston käyttäminen. Muutokset koskevat asiakkaan sivuston käyttöä, kun hän seuraavan kerran käyttää sitä.

Jos asiakas lähettää Mojangille ehdotuksen, joka liittyy johonkin Mojangin sivustoon tai peliin, ehdotus annetaan ilmaiseksi, eikä Mojangilla ole velvollisuutta hyväksyä tai harkita sitä. Tämä tarkoittaa, että Mojang voi käyttää tai olla käyttämättä asiakkaan ehdotusta haluamallaan tavalla, eikä Mojangin tarvitse maksaa siitä asiakkaalle. Jos asiakkaalla on mielestään ehdotus, josta Mojang olisi valmis maksamaan, hänen ei tule lähettää ehdotustaan, ennen kuin hän on ilmoittanut odottavansa maksua ja Mojang on vastannut kirjallisesti pyytäen asiakasta lähettämään ehdotuksensa. Tämä ei tarkoita, etteikö Mojang koskaan maksaisi arvokkaista ehdotuksista, mutta se tarkoittaa, ettei Mojangilla ole velvollisuutta maksaa.

MOJANGIN PELIEN TUOTEMERKKIEN JA RESURSSIEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Kaikki Mojangin pelit ovat Mojangille ja sen yhteisölle tärkeitä, mikä tarkoittaa sitä, että monet haluavat käyttää Mojangin tuotemerkkejä ja peleihin liittyviä asioita erilaisiin hienoihin asioihin. Mojang pitää siitä. Joskus ihmiset kuitenkin menevät liian pitkälle ja tekevät asioita, jotka saavat yhteisön uskomaan, että heidän tuotteensa ja palvelunsa liittyvät Mojangiin tai ovat sen suosittelemia tai jopa Mojangin tuottamia. Mojang ei pidä siitä. Etenkin, jos ihmiset tekevät sen tahallaan hyödyntääkseen yhteisöä ja Mojangin työtä tällä tavalla. Kun tämä tapahtuu, fanit ostavat asioita luullen niitä virallisiksi, kun ne eivät sitä ole. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Mojang voi valvoa laatua, mikä heikentää Mojangin tekemän työn arvoa ja yhteisön luottamusta Mojangin tekemiin asioihin.

Mojang haluaa, että jatkat hienojen asioiden tekemistä, joten nämä säännöt on tarkoitettu auttamaan kaikkia ymmärtämään, mitä Mojang pitää reiluna ja epäreiluna Mojangin "nimen", "tuotenimen" ja "resurssien" käyttönä. Mojang on saanut apua lakimiehiltä ja he auttavat Mojangia myös, jos Mojangin on ryhdyttävä toimiin oikeuksiensa suojaamiseksi, mutta näiden "sääntöjen" tarkoituksena on selventää, mitä asiakas voi tehdä ja ei voi tehdä tarvitsematta ottaa yhteyttä Mojangiin (tai sen lakimiehiin) ja mitä asiakas ei saa tehdä, ettei Mojang (tai sen lakimiehet) ota asiakkaaseen yhteyttä. Mojang toivoo, että asiakas ymmärtää asian.

SÄÄNNÖT

Nämä säännöt koskevat Mojangin tuotemerkkien ja resurssien käyttöä. Tässä tarkoituksessa

  • "Nimi" tarkoittaa Mojangin minkä tahansa pelin, iskulauseen, ominaisuuden, tapahtuman tai yritysidentiteetin nimeä sekä nimiä, jotka ovat hämäävän samankaltaisia Mojangin pelien, iskulauseiden, ominaisuuksien tai yritysidentiteetin nimien kanssa
  • "Tuotemerkki" tarkoittaa Nimien ja pelien Nimiä ja/tai niihin liittyviä logoja ja erottuvia ominaisuuksia
  • "Resurssit" tarkoittavat koodia, ohjelmistoa, grafiikkaa, tekstuureja, kuvia, malleja ja ääntä mistä tahansa Mojangin pelistä tai pelistä kuvatusta videosta tai näyttökuvista.

Nämä säännöt ovat voimassa tilin ehtojen ja käyttöoikeussopimuksien lisäksi eivätkä ne korvaa niitä. Asiakkaan tulee muistaa, että Mojangin käyttöoikeussopimuksissa on yksi pääsääntö: asiakas ei saa jakaa mitään Mojangin valmistamaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas ei saa

  • antaa pelien kopioita kenellekään muulle
  • hyötyä kaupallisesti mistään Mojangin tekemästä (mukaan lukien Nimet, Tuotemerkit ja Resurssit)
  • yrittää hankkia rahaa mistään Mojangin tekemästä (mukaan lukien Nimet, Tuotemerkit ja Resurssit)
  • antaa muiden käyttää mitään Mojangin tekemää tavalla, joka on epäreilu tai kohtuuton

ellei Mojang nimenomaisesti suostu siihen tai salli sitä.

Nämä säännöt eivät muuta tätä periaatetta, mutta ne on tarkoitettu auttamaan ihmisiä ymmärtämään, mitä Mojang odottaa ja haluaa.

Asiakkaan tulee myös tarkistaa nämä säännöt ajoittain, koska Mojang voi päivittää niitä ja antaa lisää ohjeita.

MERKITTÄVÄT VAATIMUKSET

Tässä ovat merkittävät vaatimukset, jotka koskevat kaikkea Mojangin Nimien, Tuotemerkkien ja Resurssien käyttöä. Jos asiakas käyttää minkään Nimen, minkään Tuotemerkin ja/tai minkään Resurssin mitään osaa, käyttö

  • EI SAA saada ihmisiä kuvittelemaan, että asiakas tai asiakkaan teko on virallinen, on Mojangin hyväksymä tai suosittelema tai liittyy Mojangiin
  • EI SAA olla laitonta, harhaanjohtavaa, siveetöntä, haitallista tai loukkaavaa
  • EI SAA ryhtyä toimiin, jotka vahingoittaisivat mitään Mojangin Tuotemerkkiä tai Resurssia
  • EI SAA sisältää mitään muuta, joka saa ihmiset kuvittelemaan, että asiakas tai asiakkaan teko on virallinen, on Mojangin hyväksymä tai suosittelema tai liittyy Mojangiin
  • on noudatettava asianmukaisia tilin ehtoja tai käyttöoikeussopimusta
  • selvästi erottelee asiakkaan käyttämän Nimen käytön mistään muusta tuotemerkin käytöstä.

Nämä ovat ne "merkittävät vaatimukset".

MITÄ ASIAKAS VOI TEHDÄ

Ei-kaupalliset asiat

Mojang suhtautuu rennosti asioihin, joita asiakas luo itselleen. Melko lailla mikä tahansa käy - joten asiakas voi nauttia ja pitää hauskaa, kunhan hän ei jaa mitään Mojangin tekemää.

Mojang ei myöskään ole tiukka muusta ei-kaupallisesta asiasta, joten asiakas voi luoda ja jakaa videoita, näyttökuvia, itsenäisiä mod-paketteja (jotka eivät käytä mitään Mojangin resursseja), fanitaidetta, machinimaa ja niin edelleen.

Jos asiakas kuitenkin haluaa käyttää jotain Nimeä jakamansa tuotteen tai tarjoamansa palvelun nimessä (vaikka se olisi ilmainen), hänen tulee

  • noudattaa merkittäviä vaatimuksia
  • tehdä se tavalla, joka rehellisesti ja reilusti kuvaa näitä asioita tai niiden tarkoitusta
  • varmistaa, että Nimi (joka sisältää minkä tahansa helposti sekoittuvan samankaltaisen nimen) ei ole ensimmäinen sana, ei käytä mitään muuta Tuotemerkkien tai Resurssien osa-aluetta missään liittyvässä tuotemerkissä, kuten minkään logon osana
  • tehdä selväksi, että tuote ei ole virallinen eikä ole peräisin Minecraftilta tai Minecraftin hyväksymä.

Tämä on erityisesti voimassa, jos asiakas haluaa asentaa ja käyttää ei-kaupallisia blogeja, palvelimia, yhteisöfoorumeita, fanisivustoja, fan clubeja, uutisryhmiä, tapahtumia ja kokouksia.

Kaupalliset asiat

Mojang on tiukempi kaupallisten asioiden suhteen. Asiakas ei saa käyttää mitään Nimeä kaupallisten asioiden päänimessä tai otsikossa.

Asiakas saa käyttää Nimeä toissijaisessa nimessä tai alaotsikossa, jos asiakas

  • tekee sen, koska se on tarpeen, jotta rehellisesti ja reilusti voidaan kuvata näitä asioita tai niiden tarkoitusta
  • noudattaa merkittäviä vaatimuksia
  • varmistaa, että toissijainen otsikko (joka sisältää Nimen tai minkään sekaannuttavasti samankaltaisen nimen) ei ole koko nimen tai otsikon dominoiva elementti tai erottuva osa
  • ei käytä Mojangin Tuotemerkkien tai Resurssien mitään muuta osaa missään asiaan liittyvässä tuotemerkissä, kuten logon osana.

Tämän auttamiseksi Mojang ehdottaa seuraavia esimerkkejä:

  • "Kotoba Miners: Minecraft-palvelin opettelua varten" (sopii Mojangille).
  • "Minecraft - erinomainen palvelin opettelua varten" (EI sovi Mojangille).

Asiakas ei saa käyttää mitään Mojangin Tuotemerkkiä tai Resurssia kaupallisesti. Asiakas ei esimerkiksi saa myydä mitään tuotetta, joka käyttää mitään Mojangin Tuotemerkkiä tai Resurssia, eikä asiakas varsinkaan saa käyttää Mojangin Nimiä hakusanoina tuotteissa, jotka eivät liity niihin tai jotka rikkovat oikeuksia tai ovat väärennöksiä.

Mojang pitää siitä ajatuksesta, että ihmiset tekevät hienoja asioita sen peleillä ja jakavat niitä yhteisön kesken. Mojang tukee sitä täysin ja rohkaisee siihen. Asiakas voi siis vapaasti tehdä niin, mutta hänen tulee varmistaa, ettei hän mene liian pitkälle. Lisätietoja on kaupallisen käytön säännöissä (jotka eivät kuulu tämän sopimuksen piiriin eivätkä muodosta tämän sopimuksen osaa).

Edellä määritettyjen yksityiskohtien lisäksi, kun Mojang sallii asiakkaan tehdä jotain, asiakkaan on aina lisättävä seuraava ilmoitus:

  • EI OLE VIRALLINEN MINECRAFT-TUOTE. EI OLE MOJANGIN HYVÄKSYMÄ EIKÄ LIITY SIIHEN.

Videot ja näyttökuvat

Asiakas saa asettaa videokuvaa Mojangin pelistä YouTubeen tai muuhun sivustoon. Itse asiassa se on suotavaa.

Kunhan asiakas noudattaa merkittäviä vaatimuksia,

asiakas saa luoda, käyttää ja jakaa videoita siitä, kun asiakas pelaa tai käyttää peliä johonkin lailliseen tarkoitukseen, kunhan asiakas ei hyödy niistä rahallisesti.

Asiakas saa saada tuottoa videoista, joissa on Mojangin peli, esimerkiksi mainostuloina, kunhan videossa on asiakkaan ainutlaatuista sisältöä, kuten äänikommentit. Asiakkaan lisäämän määrän on myös oltava riittävä, jotta siitä maksaminen asiakkaalle olisi reilua ja sen arvoista. Asiakas ei voi esimerkiksi vain lisätä omaa logoaan, Web-osoitettaan tai vastaavaa, vaan hän voi myös lisätä kommenttiraidan tai oman musiikkinsa, jos asiakas luo musiikkivideota.

Asiakas saa myös saada rajaa videoista ja näyttökuvista, jos ne kuuluvat niin kutsutun "reilun kaupan" tai "reilun käytön" tekijänoikeuspoikkeuksiin, kuten jos kyseessä on arvostelu ja arviointi, nykyisistä tapahtumista uutisointi ja niin edelleen. Kussakin tapauksessa asiakkaan on silti lisättävä sopiva lisäsisältö ja tekijätiedot, kun ne on tarpeen.

...lisää tulee, jos ja kun Mojang päättää, mitä lisätä - asiakas voi vapaasti tehdä pyyntöjä.

Jos nämä säännöt eivät kata jotain eikä Mojang ole erityisesti sanonut asian olevan kunnossa, Mojang ei todennäköisesti halua asiakkaan tekevän sitä. Jos jokin tapaus ei ole käsitelty säännöissä, asiakkaan tulee hankkia kirjallinen lupa Mojangilta ennen sen tekemistä. Asiakas voi ottaa Mojangiin yhteyttä osoitteessa brands@https://help.minecraft.net/hc/requests/new Jos nämä säännöt, tilin ehdot tai pelejä koskevat käyttöoikeussopimukset kattavat ja sallivat jonkin asian, asiakkaan ei tarvitse ottaa Mojangiin yhteyttä.

Minecraftin kaupalliset käyttöehdot

Minecraftin käyttöoikeussopimus ja Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevat ohjeet (”Sopimukset”) rajoittavat Minecraftin Nimen, Brändin ja Omaisuuden kaupallista käyttöä, mukaan lukien ohjelmistot, grafiikat ja audio.

Koska me kuitenkin rakastamme ajatusta siitä, että pelaajat ja fanit tekevät upeita juttuja ja jakavat ne yhteisön kanssa, ja ymmärrämme, että joskus pitää tehdä jotain kustannusten kattamiseksi, seuraavassa selitetään, minkä katsomme (tällä hetkellä) kaupalliseksi käytöksi ja kaupallisiksi asioiksi. Tämä voi muuttua ajan mittaan, mutta toistaiseksi toivomme, että tässä esitetty auttaa sinua ymmärtämään, mitä voit tehdä ja mitä et voi tehdä, ja että se auttaa Minecraft-faneja tekemään enemmän (ja rajoittaa niitä, jotka menevät liian pitkälle).

Olemme laatineet nämä Ohjeet, jotta voimme sallia tiettyä joustavuutta alla kuvatun rajallisen kaupallisen toiminnan puitteissa. Nämä ohjeet eivät muodosta osaa Sopimuksista, mutta ne ovat olemassa, koska tällä hetkellä pidämme hyvänä, että osa näistä asioista voi tapahtua. Huomaa, että pidätämme oikeuden muuttaa mieltämme milloin tahansa (kuten tilanteessa, jossa ihmiset alkavat hyödyntää hyviä aikeitamme omiin tarkoituksiinsa) sekä päivittää näitä Ohjeita. Älä siis luota siihen, että nämä Ohjeet ovat aina täällä tai määrätyssä muodossa, jossa ne ovat juuri nyt.

Haluamme myös selventää, että nämä Ohjeet on tarkoitettu Minecraft-pelaajien ja -fanien yhteisölle. He eivät voi valtuuttaa kaupallisia yrityksiä, yritysbrändejä, mainostoimistoja, hyväntekeväisyysjärjestöjä tai hallituksia käyttämään tai hyödyntämään Minecraftia sellaisten tuotteiden tai palvelujen mainostamisessa, jotka eivät liity Minecraftiin. Alla ”Järjestetyt kampanjat Minecraftissa” -kohdassa on tarkempia tietoja.

Ennen kaikkea yritämme tarjota keinon, jolla upeat fanimme voivat tehdä upeita asioita toisilleen joidenkin pilaamatta asioita kaikilta.

TÄLLÄ PERUSTEELLA TÄTEN PÄTEE SEURAAVA:

Nimeämisohjeet

Jos noudatat Oleellisia vaatimuksia (Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevissa ohjeissa olevia), SAAT käyttää Nimiämme (jotka määritellään Brändin ja Omaisuuden käyttöohjeissa) tuotteen tai palvelun otsikon tai luettelon yhteydessä (mukaan lukien verkkosivustoissa tai YouTubessa), jos

  • Nimi on toissijaisessa nimessä tai otsikossa (tai toissijainen osa sitä)
  • teet niin, koska nämä asiat tai niiden merkitys pitää kuvata rehellisesti ja reilusti;
  • varmistat, että Nimi (mukaan lukien mikä tahansa ristiriitainen samankaltainen nimi) ei ole käyttämäsi koko nimen tai otsikon keskeinen elementti tai erottuva osa;
  • et käytä mitään muita Brändien tai Omaisuuden näkökohtia (jotka määritellään Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevissa ohjeissa) osana mitään liittyvää brändäystä, mukaan lukien minä tahansa logona tai osana jotain logoa.

Nimeämisesimerkkejä: ”The Shaft – Minecraft-podcast” (se kelpaa meille); ”Minecraft – täydellinen apusovellus” (EMME hyväksy tätä).

Jotta voit ymmärtää paremmin osan tätä ja jotta asia on selvä – huolimatta mistään muusta – ET SAA käyttää Nimeä minkään kaupallisen tuotteen tai palvelun nimenä tai otsikkona tai sen nimen tai otsikon pää- tai keskeisenä osana.

Nämä ovat ”Nimeämisohjeet”, ja niitä sovelletaan kaikkeen, jota saat tehdä näiden Ohjeiden mukaisesti.

Käsin tehdyt tuotteet

Jos noudatat (Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevien ohjeiden) Oleellisia vaatimuksia ja Nimeämisohjeita, SAAT tehdä seuraavia:

  • Saat tehdä ja myydä tiettyjä yksittäisiä (eli muita kuin massatuotannossa valmistettuja tuotteita) käsin tehtyjä tuotteita, joita Minecraft on inspiroinut, kunhan noudatat kaikkia seuraavista:
    • Kaikki tuotteet tai designit ovat muutoin kokonaan alkuperäisiä ja ainutlaatuisia (”yksilöllinen design”).
    • Mikään Brändin ja/tai Omaisuuden osa ei muodosta vallitsevaa elementtiä tai huomattavaa osaa tuotteesta tai sen designista.
    • Et käytä mitään Minecraftin ohjelmistoja, ääniä tai audiota.
    • Merkitset selkeästi ja näkyvästi jokaiseen tällaiseen tuotteeseen ja kaikkiin liittyviin materiaaleihin ja tuoteluetteloihin/kuvauksiin seuraavan tekstin: ”NOT OFFICIAL MINECRAFT PRODUCT. NOT APPROVED BY OR ASSOCIATED WITH MOJANG.”
    • Ilmoitat yksiselitteisesti, keneen pitää ottaa yhteyttä tuotteeseen ja/tai ostoon liittyen, ketkä ovat myyjä ja valmistaja/julkaisija, ja että myyjä ja valmistaja/julkaisija EIVÄT ole Mojang EIKÄ Mojang tue näitä tahoja.
    • Mojang ei ole vastuussa kyseisistä tuotteista tai kyseisestä ostosta.
    • Et saa tehdä ja myydä yli 20 tuotenimikettä käyttäen samaa (tai oleellisesti samankaltaista) ainutlaatuista designia. Tämä tarkoittaa sitä, että voit tehdä 20 T-paitaa käyttäen design A:ta ja 20 T-paitaa käyttäen design B:tä, mutta et voi tehdä 21 T-paitaa käyttäen design A:ta. Et voi myöskään tehdä 20 T-paitaa käyttäen design A:ta plus 3 mukia käyttäen design A:ta.
    • Myyt nämä tuotteet vain sellaisen verkkosivuston tai palvelun/kanavan kautta, joka kirjaa yksittäin myytyjen tuotteiden määrät ja sallii meidän varmistaa nämä tiedot itsenäisesti.
    • Noudatat kaikkia muita lakeja ja vaatimuksia.
    • Et saa yli 5 000 $ liikevaihtoa minään kalenterivuotena tuotteiden myynnistä näiden Ohjeiden mukaisesti.

Jotta ymmärrät tämän ja jotta asia tulee selväksi, ainutlaatuinen design on jotain, joka lisää riittävästi henkilökohtaista luovuutta, jotta teoksesta tulee erottuva ja alkuperäinen. Et voi vain lisätä grafiikkaa (kuvioita) Steven kasvoista tuotteeseen ja kutsua sitä ”Minecraftin inspiroimaksi”. Et voi myöskään vain muuttaa muutamaa pikseliä tai väriä.

Olemme lisäksi määritelleet nämä tuotemäärän rajoitukset, koska tarkoituksenamme ei ole sallia ihmisten kaupallistaa Nimeämme, Brändiämme tai Omaisuuttamme tai hoitaa yrityksiä, jotka myyvät tuotteita, joissa esitellään Nimeämme, Brändejämme tai Omaisuuttamme.

Tavoitteena on itse asiassa se, että harrastajat voivat jakaa teoksensa ja luovan työnsä tuotokset ja tienata hieman rahaa luovuuttaan käyttäen. Se ei ole tapa, jolla yritykset voivat alkaa käyttää Brändejämme ja/tai Omaisuuttamme. Jos näin käy, ryhdymme toimiin asian suhteen.

Videot ja suoratoistot

Jos noudatat Oleellisia vaatimuksia (Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevassa ohjeessa) ja Nimeämisohjeita, SAAT luoda, käyttää ja jaella videoita ja suoratoistoja itsestäsi pelaamassa Minecraftia tai käyttämässä sitä jostain laillisesta syystä, ja SAAT tienata rahaa niistä lisäämällä niihin mainoksia tai sallimassa niissä mainontaa, kunhan seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Kaikki videolataukset ovat ilmaiseksi katseltavissa (eli maksumuuria tai muuta videoiden katseluveloitusta ei ole).
  • Kaikki tekemäsi suoratoistot ovat ilmaiseksi katseltavissa 24 tunnin kuluessa.
  • Lisäät omaa ainutlaatuista sisältöäsi videoon tai suoratoistoon, kuten puheselostuksen tai videokuvaa itsestäsi tekemässä hienoja asioita.
  • Et luo ja käytä videoita tai suoratoistoja, joiden tarkoituksena on mainostaa muita tuotteita tai palveluja tai edistää niiden myyntiä.
  • Et myy videoiden tai suoratoistojen fyysisiä kopioita eli DVD-levyjä jne.
  • Et lähetä tai jakele videoita tai suoratoistoja television kautta. Jotta ymmärrät tämän helpommin, lisättävän ainutlaatuisen sisällön määrän pitää olla riittävä, jotta tienaamisesi mainonnalla on perusteltavissa (ja pidätämme oikeuden tehdä päätös tästä).

Tämä tarkoittaa sitä, että voit ladata omaa ainutlaatuista sisältöäsi sivustoille, kuten YouTubeen, ja tienata rahaa videoon liittyvällä mainonnalla, mutta et saa jakaa näitä videoita iTunesissa ja veloittaa niiden sisällöstä. Et voi myöskään veloittaa sellaisen kanavan tilaamisesta, jolla nämä videot ovat saatavilla, ellei kyseisiä Minecraftiin liittyviä videoita ole myös helposti saatavilla ilmaiseksi kyseisen tilauskanavan ulkopuolella. Videoiden pitää käytännössä olla kuluttajille ilmaisia käyttöpisteessä, ja kaiken tienaamasi rahan pitää tulla muista lähteistä, kuten näyttömainoksista ja sponsoreilta, alla kuvatun ”Järjestetyt kampanjat Minecraftissa” -kohdan ehtojen mukaisesti.

Laajennetut toiminnot ja ”Modit”

Jos noudatat Oleellisia vaatimuksia (Brändin ja Omaisuuden käyttöohje) ja Nimeämisohjeita, SAAT jaella tai tuoda saataville laajennuksia ja muita luomiesi laajennettujen toimintojen osia jne. (yhdessä muunnelmat eli ”Modit”) ilmaiseksi ja veloituksetta, mutta et, jos Modisi tarkoituksena on mainostaa muita tuotteita tai palveluja tai edistää niiden myyntiä (katso alla oleva ”Järjestetyt kampanjat Minecraftissa” -kohta). ”Modeilla” tarkoitamme jotain alkuperäistä, jonka olet luonut ja joka ei sisällä merkittävää osaa tekijänoikeuksin suojatusta koodistamme tai sisällöstämme. Meillä on lopullinen päätösvalta siitä, mikä on Modi ja mikä ei. Kun yhdistät Modisi Minecraft-ohjelmistoon, kutsumme tätä yhdistelmää Pelin ”Modatuksi versioksi” eli muunnelluksi versioksi. ET SAA jaella mitään Pelimme tai ohjelmistomme Modattuja versioita, vaikka saat jaella Modeja. Voit tienata rahaa Modeista alla ”Palvelimet ja isännöinti” -kohdassa kuvatulla tavalla.

Palvelimet ja isännöinti

Isännöintipalveluilla haluamme tarjota yhteisölle mahdollisuuden rahan tienaamiseen luomalla, isännöimällä ja ylläpitämällä palvelimia Minecraftia varten noudattaen tässä esitettyjä Ohjeita. ”Palvelimella” tarkoitamme yksittäistä yhteysosoitetta tai IP-numeroa.

Jos siis noudatat yllä esitettyjä Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevia ohjeita ja Nimeämisohjeita, SINULLE SALLITAAN SEURAAVAT:

  • Saat veloittaa palvelimellesi pääsystä, mukaan lukien palvelin, joka isännöi Modejasi, MUTTA vain, jos seuraavat toteutuvat:
    • Asetat henkilökohtaisen maksun, joka on sama kaikille.
    • Annat kaikille, joita veloitat, pääsyn kaikkiin Modeihin, jotka olet asettanut saataville palvelimellasi (paitsi aitoihin pääkäyttäjän työkaluihin / pääkäyttäjän Modeihin, jotka pitää varata pääkäyttäjille).
    • Sallit palvelimellesi pääsyn vain niille käyttäjille, joilla on aito maksettu Minecraft-versio.
    • Omistat palvelimen tai hallitset sitä ja teet näin koko sen ajan, jonka veloitat siihen pääsystä – jos siis myyt todelliset palvelimet tai palvelintilan, johon on valmiiksi asennettuna Modeja, sinun on varmistettava, että palvelimen ostava henkilö tietää, että hänen pitää noudattaa näitä sääntöjä. Käytännössä et pysty kiertämään yllä esitettyä sääntöä perustamalla Modeja sisältäviä palvelimia ja myymällä näitä kokoonpanoja.
  • Voit pyytää lahjoituksia (suorien maksujen sijaan), JOS et tarjoa yksittäiselle lahjoittajalle jotain sellaista vastineeksi, jota vain hän voi käyttää. Voit kuitenkin tarjota palvelimen laajuisia palkintoja, jos lahjoitustavoitteet täyttyvät.
  • Saat myydä oikeuksia, jotka vaikuttavat pelaamiseen, kunhan ne eivät vaikuta haitallisesti kenenkään toisen pelaajan kokemukseen ja ne eivät tarjoa pelissä kilpailuetua; Kilpailuetu pelissä on jotain, jonka ansiosta toinen pelaaja tai pelaajaryhmä voi menestyä paremmin kuin toinen, vaikka heillä on sama taitotaso, he ovat pelanneet yhtä kauan ja olosuhteet ovat samat.
    • Huomaa, että tietyt pelit tai pelitilat voivat suunnitella ei-kilpailullisiksi (kuten pelaaja vastaan ympäristö (PvE) -peli) ja että niistä tulee kilpailullisia, kuten niihin lisätään sellaisia pelielementtejä, kuten tulostaulu.
  • Saat myydä ulkonäöllisiä oikeuksia, paitsi ”kaapuja”, jotka määrittelemme miksi tahansa sellaiseksi, joka yrittää jäljitellä ulkonäöllisesti Minecraft-pelaajan kaapua.
  • Saat tarjota pelin sisäistä näyttö- ja videomainontaa, sponsorointeja tai tuotesijoittelua kolmansille osapuolille, JOS (i) ne eivät heikennä tai häiritse pelaamista tai ne eivät anna jollekin käyttäjälle kilpailullista etua pelissä johonkin muuhun palvelimella pelaavaan nähden ja (ii) noudatat alla ”Järjestetyt kampanjat Minecraftissa” -kohdassa kuvattuja sääntöjä.
  • Saat käyttää ja myydä pelin sisäisiä virtuaalivaluuttoja, JOS (i) niillä ei ole arvoa ja niitä ei voi muuttaa rahaksi, käyttää tai siirtää ilmaisten tai maksullisten palvelimien välillä tai mihin tahansa valuuttaan, jolla on todellista arvoa reaalimaailmassa; (ii) et anna sellaista vaikutelmaa, että ne tulevat Mojangilta tai liittyvät Mojangiin, (iii) valuutat eivät näytä Minecoin-kolikoilta tai miltään muulta viralliselta virtuaalivaluutalta tai eivät ole nimeltään niitä muistuttavia.

SINUN PITÄÄ varmistaa kaikissa näissä tapauksissa myös seuraavat:

  • Kaikki palvelimet, oikeudet ja mainonta soveltuvat lapsille ja alaikäisille (eli ei uhkapelejä, pornografiaa jne.) etkä vahingoita Brändiä.
  • Et esitä olevasi Mojang tai Microsoft tai väitä liittyväsi jollain tavalla Mojangiin tai Microsoftiin (kun esimerkiksi myyt tuotesijoittelumahdollisuuksia).
  • Ilmoitat yksiselitteisesti, keneen pitää ottaa yhteyttä palvelimeen liittyen, kuka on sen operaattori ja se EI ole Mojang tai Microsoft EIKÄ se liity Mojangiin tai Microsoftiin EIKÄ Mojang tai Microsoft tue sitä.
  • Mojang tai Microsoft ei ole missään vastuussa mistään palvelimella olevasta tai sillä tapahtuvasta, mukaan lukien kaikki mainonta, ostokset tai lahjoitukset.
  • Tarjoat kaikille käyttäjille, jotka antavat sinulle reaalimaailman valuuttaa, verkkomaksu-/maksuhistorian kyseisellä valuutalla tehdyistä ostoista.
  • Ilmoitat avoimesti käyttäjille kaikesta sisällöstä ja hinnoittelusta, joka koskee palvelintasi, ennen kuin käyttäjät liittyvät palvelimelle, rekisteröityvät sille tai kirjautuvat sisään.
  • Et isännöi tai jakele haittaohjelmia, vakoiluohjelmia tai ryhdy mihinkään laittomaan toimintaan palvelimesi kautta.
  • Jos palkkaat sosiaalisia vaikuttajia kampanjaa varten (esimerkiksi YouTuben, Mixerin, Instagramin, Twitchin), vaadit vaikuttajaa paljastamaan suhteensa sinuun ja noudattamaan Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomission julkaisemia julkaisuohjeita, jotka ovat nähtävissä seuraavassa verkko-osoitteessa:
    https://www.ftc.gov/tips-advice/business-center/guidance/disclosures-101-social-media-influencers;
  • Noudatat kaikkia muita lakeja ja vaatimuksia.
  • Noudatat kaikkia muita näiden Ohjeiden mukaisesti soveltuvia vaatimuksia.

Haluamme, että Minecraft on paikka, jossa pelaajat voivat pitää hauskaa ja joka on luotettava paikka tutkimiseen, rakentamiseen ja ajan ja rahan käyttämiseen. Käytä maalaisjärkeäsi ja harkintaa, jotta voimme luoda turvallisen, hauskan ja luotettavan ympäristön kaikille pelaajille. Pidämme oikeuden ratkaista ja tulkita sitä, onko rahan tienaamistapasi yhdenmukainen Brändimme kanssa. Lyhyesti sanottuna älä tee pahaa muille pelaajille.

Verkkoalueiden nimet ja verkkosivustot

Jos noudatat (Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevien ohjeiden) Oleellisia vaatimuksia, SINULLE SALLITAAN SEURAAVAT:

  • Saat perustaa oman verkkosivustosi ja ylläpitää sitä, kun siinä on tietoja Minecraft-pelistä, sekä ylläpitää siihen liittyviä keskustelupalstoja, kunhan noudatat näitä Ohjeita.
  • Saat myös rekisteröidä tässä tarkoituksessa asianmukaisen verkkoalueen nimen, joka sisältää jonkin Nimistämme tai Brändeistämme, sekä käyttää tätä nimeä, kunhan
    • emme katso, että rekisteröimäsi verkkoalueen nimi vaikuttaa viralliselta, et käytä verkkoalueen nimeä tavalla, joka vaikuttaa viralliselta, eikä siitä tule jotain, joka vaikuttaa viralliselta;
    • verkkosivustosi liittyy todellisuudessa Minecraft-peliin, Brändiin ja/tai Omaisuuteen reilulla tai järkevällä ja sopivalla tavalla
    • verkkosivustosi liittyy yksinomaisesti Minecraftiin eikä mihinkään muihin kolmannen osapuolen peleihin
    • mikään kolmannen osapuolen mainonta ei vahingoita Brändiämme
    • et tee niin nimen valtaamiseksi tai ensisijaisesti rahan tienaamiseksi, mukaan lukien jäsenpalveluiden kautta.

Järjestetyt kampanjat Minecraftissa

Ilman Mojangin etukäteen antamaa kirjallista lupaa konsernit, yritykset, mainostoimistot, hyväntekeväisyysjärjestöt, valtiot ja muut tahot EIVÄT SAA käyttää Minecraft-pelaamista siihen liittymättömien brändien, tuotteiden, kampanjoiden tai palvelujen myynnin edistämiseen tai markkinointiin.

Tarkemmin sanottuna, jos olet jokin näistä tahoista tai jonkin näistä tahoista palkkaama henkilö, ET SAA hyväksikäyttää Minecraftia tai Minecraft-omaisuutta tarkoituksenasi

  • rakentaa tai tilata muita rakentamaan Minecraft-modi, -kartta tai -palvelin, joka edistää asiaankuulumattomien tuotteiden tai palvelujen myyntiä tai markkinoi niitä pelattavassa muodossa; ET esimerkiksi saa markkinoida brändättyä autoa tai edistää sen myyntiä käyttäen brändättyjä autoja kuvaavaa modia Minecraft-pelin pelaamisessa;
  • rakentaa tai tilata muita rakentamaan Minecraft-modi, -kartta tai -palvelin, joka edistää jonkin yrityksen elokuvan tai TV-ohjelman myyntiä tai markkinoi sitä; ET esimerkiksi saa rakentaa karttoja ja/tai videoita käyttäen Minecraft-palikoita, joista rakennetaan jonkin elokuvan maailma tai sen hahmoja yrityksesi tai asiakkaasi elokuvan tai TV-ohjelman myynnin edistämiseksi tai markkinoimiseksi;
  • tarjota Minecraft-pelaamista julkisesti esitettynä tai heijastettuna fyysisissä sijainneissa; ET esimerkiksi saa edistää myyntiä tai mainostaa laajakankaalla esitetyllä Minecraft-pelaamisella ravintoloiden tai muiden kaupallisten liikkeiden sisällä; ETKÄ saa veloittaa rahaa Minecraftin pelaamisesta, liigoista tai kilpailuista teattereissa, joissa pelaaminen heijastetaan elokuvateatterin kankaalle;
  • luoda tai tilata muita luomaan myynnin edistämiseen tai markkinointiin tarkoitettuja videoita tai elokuvien trailereita Minecraftin pelaamisen kautta; ET esimerkiksi saa luoda tai tuottaa elokuvatrailereita Minecraftin pelaamisella jonkin elokuvan myynnin edistämiseksi tai markkinoimiseksi;
  • edistää omien (tai asiakkaidesi) yritysbrändien, -tuotteiden tai -palvelujen myyntiä.

SINULLE kuitenkin SALLITAAN SEURAAVAT:

  • Saat maksaa yrityksesi mainostamisesta mainostusikkunassa Minecraft-videossa, esimerkiksi esittämällä bannerimainos tai myymällä mainoksiasi YouTubessa, jossa ne voivat näkyä pelaajien itsenäisesti lataamien Minecraft-videoiden yhteydessä.
  • Saat maksaa yrityksesi mainoksista, jotka tarjotaan Minecraftiin liittyvissä verkkosivustoissa tai palvelimissa, kunhan et palkkaa palvelinoperaattoria suunnittelemaan tai isännöimään Minecraft-modia, -karttaa tai -palvelinta, joka rakentaa sen maailmaan esityksen brändistäsi, tuotteistasi tai palveluistasi.
  • Saat rakentaa fanittamiasi tuotteita tai elokuvaympäristöjä Minecraft-modiin, -karttaan tai -palvelimeen, kunhan taho, joka on tehnyt kyseisen tuotteen, tai joku, jonka he ovat palkanneet edistämään brändinsä tai tuotteidensa myyntiä, ei ole pyytänyt sinua tekemään niin. Voit samaten ilmaista tukesi poliittiseen virkaan ehdolla olevalle henkilölle kartassa, modissa tai palvelimessa, mutta et saa tehdä niin, jos sinut on palkattu kampanjoimaan hänen puolestaan.

Kirjat ja muut julkaisut

Jos noudatat (Brändin ja Omaisuuden käyttöä koskevien ohjeiden) Oleellisia vaatimuksia ja Nimeämisohjeita, SAAT laatia ja julkaista Minecraftin inspiroimia teoksia (”Julkaisuja”), kunhan täytät seuraavat ehdot:

  • Et käytä Minecraftin logoa tai ”Minecraft”-sanaa kirjaimina, jotka muistuttavat tai yrittävät muistuttaa logomme tyyliä, missä tahansa Julkaisusi etu- tai takakannessa.
  • Et suoraan kopioi Julkaisuun Brändiä tai Omaisuutta, vaan lisäät oman ainutlaatuisen tyylisi ja alkuperäistä sisältöä, kuten oman tarinasi – eikä vain värityskirjoja, julisteita, tarrakirjoja tai kaavioita, jotka yksinkertaisesti jäljittelevät Omaisuuttamme.
  • Teoksesi pääsisältö ja -arvo on alkuperäistä materiaalia, jonka luot tai jonka luontiin osallistut, eikä Brändiä tai Omaisuutta.
  • Et käytä Julkaisun kannessa virallista Minecraft-kuvamateriaalia, kuten virallisesta Minecraft-pakkauksesta, Minecraft-kauppatavaroista tai virallisesta Minecraft-markkinoinnista otettuja kuvia. Voit esimerkiksi käyttää näyttökuvia alkuperäisistä Minecraft-teoksistasi Julkaisusi kannessa sillä edellytyksellä, että Julkaisusi kokonaiskansi ei anna sellaista vaikutelmaa, että se olisi virallinen Mojangin julkaisu tai Mojangin valtuuttama.
  • ”Minecraft”-sana ei ole ensimmäinen sana tai keskeinen osa Julkaisusi otsikossa tai julkaisijasi nimi tai kirjasarjan nimeä – mutta sitä ei voi käyttää toissijaisena nimenä tai toissijaisena otsikkona (tai sen toissijaisena osana), kun on tarpeen kuvata rehellisesti ja reilusti Julkaisua ja sen tarkoitusta. Esimerkiksi ”Minecraft-pelaajien opas” ei kelpaa otsikoksi, mutta ”Ohjekirja Minecraft-pelaajille” saattaa olla kelvollinen, jos myös muita sääntöjä noudatetaan.
  • Merkitset selkeästi ja näkyvästi jokaiseen Julkaisuun ja kaikkiin liittyviin materiaaleihin ja tuoteluetteloihin/kuvauksiin seuraavan tekstin: ”NOT OFFICIAL MINECRAFT PRODUCT. NOT APPROVED BY OR ASSOCIATED WITH MOJANG”.
  • Ilmoitat yksiselitteisesti, keneen pitää ottaa yhteyttä Julkaisuun ja/tai mihin tahansa liittyvään ostoon liittyen, ketkä ovat myyjä ja valmistaja/julkaisija, ja että myyjä ja valmistaja/julkaisija EIVÄT ole Mojang EIKÄ Mojang tue näitä tahoja.
  • Ymmärrät ja hyväksyt, että Mojang ei ole missään vastuussa kyseisestä julkaisusta tai mistä tahansa liittyvästä ostosta.
  • Noudatat kaikkia muita lakeja, määräyksiä ja lain asettamia vaatimuksia.
  • Käyttämäsi otsikko ei saa antaa vaikutelmaa siitä, että se on virallinen tai valtuutettu.

Yleistä

SAAT

  • tehdä asioita, jotka tekijänoikeus- ja tavaramerkkilakien ”reilu menettelytapa”- tai ”reilu käyttö” -poikkeukset nimenomaisesti kattavat.

ET SAA

  • tehdä asioita, joita nämä Ohjeet tai soveltuvat lait eivät nimenomaisesti salli.

Kaikki käyttötarkoitukset

Kaikkien käyttötarkoitusten (sallittujen tai muunlaisten) osalta pätee seuraava:

  • Kaikki oikeudet (mukaan lukien tekijänoikeudet, tavaramerkkioikeudet ja liittyvät oikeudet) Nimeen, Brändiin, Omaisuuteen ja kaikki johdannaiset ovat ja pysyvät Mojangin omistuksessa.
  • Mojang antaa kaikki ja kaikenlaiset oikeudet ja suostumukset oman harkintansa mukaan, ja ne voidaan kumota milloin tahansa, jos pidämme sen tekemistä sopivana tai jos emme pidä siitä, mitä teet.
  • Kaikki oikeudet pidätetään nimenomaisesti.

Jos nämä Ohjeet eivät kata jotain asiaa, se tarkoittaa todennäköisesti sitä, ettemme halua sinun tekevän sitä. Jos jotain asiaa ei ole käsitelty tässä, älä missään tapauksessa tee sitä pyytämättä ensin lupaa meiltä.

Voit ottaa meihin yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen https://help.minecraft.net/hc/requests/new

Jos näissä Ohjeissa ja Minecraft-käyttöehdoissamme nimenomaisesti esitetään ja sallitaan jokin asia, sinun ei tarvitse ottaa meihin yhteyttä.

Kiitos
Mojang

COMPANY INFORMATION

Mojang AB
Söder Mälarstrand 43
SE-11825, Stockholm
Sweden
Organization number: 556819-2388